Laulaja, HEO Kansanopisto

laulaja koulutus

Laulua monipuolisesti, laulajaidentiteetti, lauluiltoja ja keikkoja! Opetus syventyy lauluun ja laulamiseen monipuolisesti. Lukuvuoden aikana pääset laulamaan monipuolisesti kevyttä musiikkia.

Koulutuksen sisältö

Opetuksessa perehdytään laulutekniikkaan, tulkintaan, ensemble-lauluun, esiintymiseen, musiikin teoriaan sekä eri tyylilajeihin. Ryhmämuotoisen opiskelun ansiosta opit myös muiden onnistumisista ja oma laulajaidentiteettisi vahvistuu. Opittuja taitoja pääset testaamaan keikoilla ja lauluilloissa.

Opiskelu on päätoimista iltaopiskelua maanantaista perjantaihin klo 16.00 – 20.30. Lauluiltojen ja keikkojen aikana esityksiä on iltaisin klo 21.00 asti ja myös viikonloppuisin.

Hakeminen

Hakemus tehdään netissä. Hakulomake löytyy täältä

Tietoa HEO Kansanaopistosta

HEO on säätiöpohjainen yksityinen kansanopisto. Se perustettiin vuonna 1949, jolloin Helsingin Evankelisen Opiston Säätiö aloitti toimintansa. Opisto tuli tunnetuksi nuorisotyönohjaajien kouluttajana. 1990-luvulla tämä koulutus siirtyi Diakonia-ammattikorkeakouluun, jossa HEO on omistajajäsenenä. HEO kansanopisto on toiminut koko historiansa ajan Helsingin Kalliossa Kirstinkadulla sijaitsevissa korttelissa. Päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Vilho Penttilä vuonna 1903 ja sen rakennuttajana toimi Julius Engström. Opiston asuntola valmistui päärakennuksen yhteyteen myöhemmin 1950-luvulla.